Päätin rohkaista mieleni ja ottaa osaa elämäni ensimmäiseen blogitempaukseen, kun tropiikkitäkinkin jouduin tiputtamaan reissun takia. Kiirettä on nytkin, mutta niin kiire ei voi olla, etteikö maskottia ehtisi virkata. Pari ideaa pulpahtikin heti pintaan. Ehkä voisikin harjoituksen vuoksi virkata ihan itselle pari otusta, ja herätellä syksyllä sammunutta innostusta.

Edit. Samalla ilmoittauduin tietysti Maskotin yhteisvirkkuutempaukseen, mikä onkin hyvä tilaisuus tehdä maskottiharjoitteita ennen vaihtoa. :)

Tuntui hassulta laittaa ilmoittautumiseen se osoite, johon tulen muuttamaan vaihdon dead lineen mennessä. Mutta niin epätodelliselta kuin se tuntuukin, siellä tulen olemaan silloin. Omituista!

Chrysanthemun Tea Shawlin lisälankoja odotellessa aloitin toisen huivin Amazing Crochet Lace -kirjasta. Huivin nimi on Irish Mist Stole, johon päätin käyttää ne kaksi kerää mustaa mohairia, jotka ostin joskus ajat sitten jotain ihan muuta jo unohtunutta projektia varten. Valmiina on vasta pikkuinen suikale, kun kohtasin jo pieniä ongelmia. Ei niistä sen enempää, kuin että seuraavaan asuntoon tulen järjestämään valoisan käsityönurkan. Ainakin niiksi hetkiksi, kun pitää virkata jotain tummaa ja karvaista!