Olen muuttanut mieltäni Samoksen suhteen. En pidä siitä enää. Onhan se ihanan pehmoista ja plää plää, mutta kun siitä ei tule mitään! Olen purkanut pipon, ranteenlämmittimen ja lapasen alut, koska jotenkin se lanka ei vaan asetu eikä ole kivaa virkata. Äsken yrittämäni isoäidinneliötyyppinen juttu ei päässyt alkusilmukoita pidemmälle. Ärrrrh.

Taidan säästää kerät (turkoosi sai kaverikseen valkoisen) johonkin neulottuun työhön syksymmälle. Tai sitten hypistelen vain samettisia lankoja sellaisinaan. Opettelen vaikka tekemään umpisolmuja niistä...

Virkkuuinnostuksen myötä käsityöluovuus alkaa palailla kesälomalta. Taitaa osa kunniasta kuulua syksyn vaatemallistoillekin, joita olen selaillut kuvastoista ja netistä. Näpit palavat jo toteuttamaan omat versioni. Tänään oli jo ihan pakko käydä ostamassa pieni kirjanen, johon voin piirtää ja kirjoittaa ideani ylös, eihän niitä muuten muista. (Tässä samalla voisinkin natista siitä, että viivoittamattomia kirjasia on niin vähän saatavilla. Olisin halunnut puhtaat sivut, mutta sopivan kokoinen kirjanen oli tarjolla vain niin rumilla kansilla, etten voinut ostaa sitä. Ostin nätin ja viivallisen sitten.)

Luovuuden herääminen on siitäkin positiivinen juttu, että ahdistus opiskelukaupunkiin paluusta vähenee ja tilalle tulee vähän positiivissävytteistä odotusta. On ikävä omaa kotia ja omaa ompelukonetta. Onhan äidilläkin kone, mutta kun se ei ole oma tuttu sur-rur, en halua koskea siihen! Enkä kantaa enää (ideakirjasta suurempaa) lisäomaisuutta kahdeksaa sataa kilometriä etelää kohti.

Nut taidan mennä kalastamaan illan viimeisiä auringonsäteitä uusimpien katselukirjalöytöjen kanssa. Nämä kirkuivat haluavansa mukaani kirjastosta viime viikolla:
144254.jpg

Olen jo vuosia pitänyt viiskytlukua vuosikymmenistä tyylimielessä päheimpänä, joten olen enemmän kuin tyytyväinen siitä, että vuosikymmen on tällä hetkellä trendikäs. Neljä- ja viisikymmentälukujen estetiikkaa näkyy ihan joka puolella.

Oikeastaan pidän paljon koko viime vuosisadan alkupuoliskon ulkonäöstä, varsinkin 1920-luvulta alkaen ja päättyen 60-lukuun. Tänään You Tubea selaillessa törmäsin Christina Aguileran omituiseen vintagevideohömpöttelyyn, joka tosin sisälsi minun makuuni liikaa haarojen aukomista, mutta muuten oli hillittömän hienoa katseltavaa kaikkine 20-lukumaneereineen. Stylistille isot propsit siitä suorituksesta! (Pointsit myös siitä, että taustalla ei soinut Aguileran oma musiikki!) Myös blondin uusin video on samaa tyyliä, ehkä paria vuosikymmentä modernimpana vain. Se on paras katsoa äänet pois päältä. Vitsi jos joskus saisi pukeutua niin, edes yhtenä iltana!