On
ollut hiljaista. Koulu on teettänyt työtä niin, ettei ole jäänyt aikaa
millekään raportoimisen arvoiselle toiminnalle, mietteelle tai edes
käsitöille.
Simpukkahuivi on valmis. Tekisi vain mieli virkata siihen jonkinlainen
reunus kun en oikein hapsuista tykkää. Se on myös päättelemättä ja
pingottamatta. Innostus on vähän laantunut. Saan sen tänne blogiin asti
ehkä joskus ensi vuonna.
Aikaa ja energiaa on vienyt myös matkan järjestely. Kunhan Dr. Philiä
katsellessa pakkaan tuon vaate- ja tavarakasan mallikelpoisesti
matkalaukkuun, alan olla valmis perjantaiaamun lennolle. Sitä ennen
edessä on työntäyteinen ja pitkä päivä dokumentin kuvauksissa huomenna,
ja torstaina toivottavasti hieman romantiikkaa Miehen kanssa ennen
toista kolmen viikon erossaoloa (yksi mokoma on siis jo takana).
Olen tullut siihen tulokseen, etten pidä erityistä matkablogia. Old
school -päiväkirja tuntuu paremmalta, koska sitä voi kirjoittaa missä
vain, vaikkapa automatkojen aikana. Yksityisyytensä vuoksi olen sille
myös rehellisempi eikä tarvitse miettiä mistä haluan ja saan tehdä
julkista. Tänne ehdin varmasti laittaa välikuulumisia, varsinkin jos
löydän hyviä lanka- tai kangaskauppoja!
Matkan päämäärä ja tarkoitus ei sentään ole salaisuus. Perjantain lento
suuntaa Tel Aviviin, josta matka jatkuu Länsirannalle Beetlehemiin.
Siellä tulen työskentelemään seuraavat kolme viikkoa
kehitysyhteistyöprojektissa.
Vähän jännittää uudenlaiseen työhön ja vieraaseen kulttuuriin
meneminen, mutta uskon kaiken menevän hyvin. Viime viikko kotiseudulla
meni perheen vakuuttamisessa siitä, että sinne on turvallista mennä
siitä huolimatta, millainen tilanne paikan päällä on. Itseäni ei
pelota, vaan odotan melkoista kasvun paikkaa. Uskallan jo etukäteen
sanoa, että tulen tutuksi sellaisen elämänmenon kanssa, josta täällä ei
osaa nähdä edes painajaisia. Sen lisäksi luvassa on tietysti
maistiainen paikallista arkea, joka ilman miehityksen tuomaa
kurjuuttakin on hurjan erilaista kuin oma elämäni täällä.
tiistai, 14. marraskuu 2006
Kommentit