Kunnon
liikuntaharrastus on ollut tilauksessa jo pitkään, ja itsenäistä
jumppaa ja lenkkeilyä on tullut tehtyäkin, kuten edellisessä
merkinnässä kirjoitin. Viime keväänä teimme vanhan ystävän kanssa
treffit syksyksi, ajatuksena aloittaa joogaharrastus yhdessä.
Päättelimme, että tiiminä voimme piiskata toisemme lähtemään liikkeelle
sohvaan sulautumisen sijaan.
Eilen tutustuin kaupungin joogamahdollisuuksiin ja kävi ilmi, että
seuraava astangan alkeiskurssi on jo tulevana viikonloppuna. Tästä
keskustellessamme puheeksi tuli myös kaupungin naisvoimistelijoiden
jumpat, joihin ystäväni oli perehtynyt. Pyörät pyörivät, ja näillä
näkymin olemme ensi viikolla naisvoimistelijoita! Hinnat ovat reilusti
alhaisemmat kuin kuntosaliketjuilla ja joogassakin, mutta tarjonta on
ainakin omiin tarpeisiini riittävää. Ihan yllätyin kuinka monipuolisia
jumppia siellä on tarjolla.
Pakko tunnustaa, että kun puhutaan naisvoimistelijoiden jumpasta,
mieleen nousee se kohtaus elokuvasta Populäärimusiikkia
Vittulajänkältä, jossa liikuntasalillinen lihavia pajalalaisnaisia
pomppii haaraperusta ruskeissa jumppatrikoissa lattia jyskyen. Ei
sillä, että halveksisin haaraperushypyn voimaa, mutta jotenkin sitä
vaan kaipaa jotain modernimpaa. Ja sitä näköjään saakin.
Materialistina tuli tietysti mieleen varusteiden hankinta. Verkkarit
on, t-paita on, hikipyyhe on, vesipullo on. Kenkiä ja urkkarintsikoita
ei ole. Rinulit nyt ei ole niin tähdelliset ainakaan heti, mutta kengät
olisi varmaan hyvä olla hyvät. Sen verran välineurheilija olen, etten
haluaisi lamata hyvää elintapojen muutosta heti alkuunsa hankkimalla
jalkojani kipeiksi huonoissa jalkineissa. Tällä viikolla askel
suuntautuu siis urheiluliikkeeseen. Tiedän, että tätä blogia lukee
toisinaan parikin asiantuntevaa urheilijatsiksiä, joten pyydän heiltä
ja kaikilta muiltakin asiasta jotain tietäviltä neuvoja. Mihin
kannattaa kiinnittää huomiota valinnassa?
Tuli hurjan hyvä mieli jo päätöksestä aloittaa. Liikunnan riemu on
aiemmin ollut mulle tuttu ainoastaan kliseenä. Ennen viime kesää en ole
sellaista kokenut, vaikka olenkin nauttinut reippaista
kävelylenkeistäni. En vain ole ajatellut sen hyvän olon aiheutuneen
liikkumisesta, vaikka jälkeenpäin ajateltuna sillä on varmaan ollut
vaikutusta. Kesällä työmatkapyöräily viimein toi endorfiinitrippejä,
jollaisia en ole kokenut muuten kuin vähän toisenlaisten
jumppatuokioiden päätteeksi lakanoiden välissä. Odotan siis ensi
viikkoa innolla.
Nyt jännittää vain, saanko uudet menot sovitetuksi aikatauluihini.
Vaikka tahdonvoimastahan se kai on kiinni. Yritän liittää tämän
liikunnan sinne stressittömälle alueelle elämässäni. Ainahan ei kai
tarvi jaksaa olla reipas, jos useimmiten on?
maanantai, 28. elokuu 2006
Kommentit