Kunnon liikuntaharrastus on ollut tilauksessa jo pitkään, ja itsenäistä jumppaa ja lenkkeilyä on tullut tehtyäkin, kuten edellisessä merkinnässä kirjoitin. Viime keväänä teimme vanhan ystävän kanssa treffit syksyksi, ajatuksena aloittaa joogaharrastus yhdessä. Päättelimme, että tiiminä voimme piiskata toisemme lähtemään liikkeelle sohvaan sulautumisen sijaan.

Eilen tutustuin kaupungin joogamahdollisuuksiin ja kävi ilmi, että seuraava astangan alkeiskurssi on jo tulevana viikonloppuna. Tästä keskustellessamme puheeksi tuli myös kaupungin naisvoimistelijoiden jumpat, joihin ystäväni oli perehtynyt. Pyörät pyörivät, ja näillä näkymin olemme ensi viikolla naisvoimistelijoita! Hinnat ovat reilusti alhaisemmat kuin kuntosaliketjuilla ja joogassakin, mutta tarjonta on ainakin omiin tarpeisiini riittävää. Ihan yllätyin kuinka monipuolisia jumppia siellä on tarjolla.

Pakko tunnustaa, että kun puhutaan naisvoimistelijoiden jumpasta, mieleen nousee se kohtaus elokuvasta Populäärimusiikkia Vittulajänkältä, jossa liikuntasalillinen lihavia pajalalaisnaisia pomppii haaraperusta ruskeissa jumppatrikoissa lattia jyskyen. Ei sillä, että halveksisin haaraperushypyn voimaa, mutta jotenkin sitä vaan kaipaa jotain modernimpaa. Ja sitä näköjään saakin.

Materialistina tuli tietysti mieleen varusteiden hankinta. Verkkarit on, t-paita on, hikipyyhe on, vesipullo on. Kenkiä ja urkkarintsikoita ei ole. Rinulit nyt ei ole niin tähdelliset ainakaan heti, mutta kengät olisi varmaan hyvä olla hyvät. Sen verran välineurheilija olen, etten haluaisi lamata hyvää elintapojen muutosta heti alkuunsa hankkimalla jalkojani kipeiksi huonoissa jalkineissa. Tällä viikolla askel suuntautuu siis urheiluliikkeeseen. Tiedän, että tätä blogia lukee toisinaan parikin asiantuntevaa urheilijatsiksiä, joten pyydän heiltä ja kaikilta muiltakin asiasta jotain tietäviltä neuvoja. Mihin kannattaa kiinnittää huomiota valinnassa?

Tuli hurjan hyvä mieli jo päätöksestä aloittaa. Liikunnan riemu on aiemmin ollut mulle tuttu ainoastaan kliseenä. Ennen viime kesää en ole sellaista kokenut, vaikka olenkin nauttinut reippaista kävelylenkeistäni. En vain ole ajatellut sen hyvän olon aiheutuneen liikkumisesta, vaikka jälkeenpäin ajateltuna sillä on varmaan ollut vaikutusta. Kesällä työmatkapyöräily viimein toi endorfiinitrippejä, jollaisia en ole kokenut muuten kuin vähän toisenlaisten jumppatuokioiden päätteeksi lakanoiden välissä. Odotan siis ensi viikkoa innolla.

Nyt jännittää vain, saanko uudet menot sovitetuksi aikatauluihini. Vaikka tahdonvoimastahan se kai on kiinni. Yritän liittää tämän liikunnan sinne stressittömälle alueelle elämässäni. Ainahan ei kai tarvi jaksaa olla reipas, jos useimmiten on?