Kauaa siinä ei mennytkään, koskapa aloittelin sitä vasta eilen vähän matkaa. Jouduin tosin vähentelemään kerroksia parista kohtaa sen tosiasian edessä, että olin varannut liian vähän lankaa. Lisääkään ei saanut, koska tuo ostamani vyyhti oli kaupan viimeinen. Alun perin kassista oli tarkoitus tulla ihan yksivärinen, mutta puute pakotti lisäämään ruskeaa. Hyvä siitä silti tuli, olen oikein tyytyväinen lopputulokseen.
Popcorn-kuvio aiheutti päänvaivaa, ja kuten arvelinkin, en tehnyt sitä oikein. Tekovaiheessa en jaksanut tarkistaa asiaa, koska tykkäsin tuosta pallerokuviosta jonka sain aikaan pähkäilyineni. Ehkä jaksan joskus yrittää tehdä uuden laukun oikealla kuviolla. Todennäköisesti en. Jos joskus järjestetään väärinvirkkauksen SM-kisat, uskon olevani valmis!
Laukussa on vähän vintageakin: nappi on mummolasta tuodusta suuresta nappipurkista, ja se on itseäni kymmeniä vuosia vanhempi. Se ei näy kunnolla tuossa kuvassa, mutta se on metallinen, koukerokuvioinen, todella kaunis. Napin ja nappiläpän lisäsin ohjeen ulkopuolelta, koska mielestäni laukku kaipasi kiinnityssysteemin.
-----
Alan tottua lomailuun, vaikka aluksi tunsin huonoa omaatuntoa siitä, että pidän lomaa samaan aikaan kun muut kunnolliset opiskelijat raatavat niska hiessä viimeiseen asti. Mutta kun luotan siihen, että selviän talvesta. Lepoakin tarvitaan! Alan pikkuhiljaa itsekin uskoa edellisen lauseen.
Takana on ihanat viikonloppu ja -alku. Perjantaina hain Miehen asemalta ja annoin korunkin heti yöllä hänen ammattiinsa liittyvän rakennuksen parkkipaikalla. Tuntui pitävän lahjasta, joten minullekin tuli hyvä mieli.
Lauantaina oli vuorossa perheretki eläntarhaan. Meillä ei hirveästi harrasteta tuollaista järjestettyä ohjelmaa, joten päivä oli aika erityinen. Mukana olimme minä ja Mies, äiti ja isä, pikkuveli ja isoveli perheineen sekä appiukkoineen. Sääkin suosi: ei ollut kylmä, mutta eläimiä oli esillä ilahduttavan paljon. Ainoa jota en nähnyt taisi olla vesikko. Pöllöt tekivät suurimaan vaikutuksen veljentyttäreen, joka huhuili huulet tötteröllä kauan aikaa niitä nähtyään. Muiden suosikkeja olivat varmaankin karhut, erityisesti kolme viime talvena syntynyttä pentua sekä painivat jääkarhusiskokset. Ensimmäistä kertaa näin myös sudet. Ne olivat ainoat, jotka herättivät sääliä siitä, että olivat lukittuna aidattuun alueeseen. Eivät ne varmaan kärsi sen enmpää kuin muutkaan eläimet, mutta assosioituvat kai eniten vapauteen ja vaelteluun. Ja olivat ainoat, jotka hölkkäsivät ympyrää aitauksessaan (joka ei toki ollut mikään pieni, paljon isompi kuin keskiverto omakotitontti).
Muu kiva-osasto lähipäivinä on sisältänyt kavereiden tapaamista. Mukavien asioiden sanomista ja kuulemista. Yhteenvetona kaikista tuntemuksista tällä hetkellä: olen onnellinen. Tuntuu kevyeltä olla. Peilillekään ei enää tarvitse kääntää selkää.
Kommentit