Uusi pieneläin syntyi viikonloppuna.
182967.jpg182968.jpg
Punapaitainen Pupu Nupunen syntyi ihan omasta päästä, tosin mallia otin jostain mielestä karanneesta kuvasta netissä, ja näkyyhän tuo näyttävän hieman Miffyltäkin.. Lankoina on punainen ja valkoinen pirta ja musta tennessee. Kaula näyttää näin alakulmasta vähän rumasti ommellulta, mutta onneksi pehmolelua katsotaan yleensä ylävinkkelistä. ;) Täytteenä on vanua ja muovisia hauleja.

Pikaisesti kirjoitettuun viime merkintään laittamani selvitys amigurumista ei ole kovinkaan valaiseva, joten kerron nyt vähän tarkemmin. Amigurumi on siis lähtöisin Japanista, sana tarkoittaa yksinkertaisesti virkattua tai neulottua nukkea. Uskallan kuitenkin väittää, että käännöksen molemmista mahdollisuuksista huolimatta amigurumi on nimenomaan virkattu, neulotut nuket ovat sitten erikseen. Nuken ruumiinosat tehdään kiinteillä ketjusilmukoilla spiraalina ja liitetään täyttämisen jälkeen yhteen. Tyylistä sen verran, että hahmojen päät ovat yleensä suhteettoman suuria ja vartalo sylinterimäinen, mutta jo pikaisella googletuksella huomaa, että todellisuudessa amigurumi-nimikkeen alle mahtuu jos minkälaista riemastuttavaa otusta.

Ideoita on mielessä, kun vain olisi aikaa toteuttaa. Tahtia hidastaa sekin, että nautin amigurumien ideoinnista ja tekemisestä, mutta en niinkään välitä ajatuksesta niiden omistamisesta. Voi siis olla, että ystäväni tulevat saamaan virkattuja pehmoelukoita ihan- muuten-vaan-lahjoiksi lähiaikoina...

Tämän päivän virkkaamiset jäävät väliin varmaan kokonaan, koska tänään alkaa vihdoin jumppaharrastus. Viikonloppuna hankitut kengät ovat jo muiden kamojen kanssa repussa odottamassa lähtöä. Melkein ihan jännittää!

Kävin tänään myös kyselemässä Stitch'n'Bitch-virkkauskirjan suomennoksen julkaisun perään, mutta päivämäärä ei ollut ainakaan Akateemisessa vielä selvillä. Engalnninkielistä selailin vähän, näytti lupaavalta. Se olisi ollut yli 10 euroa halvempi kuin suomenkielinen tulee olemaan, mutta otan silti mieluummin kirjan ekalla kotimaisella. Tulispa se jo!