Kyllä
on hankala olo! Näin vaikeaa ei olekaan ollut pitkään aikaan, että
henkeä ahdistaa ja itkukin varmaan tulisi jos antaisi tulla.
En edes ole kellunut koko viikonloppua huoletonna, vaan tehnyt parikin
eri koulutehtävää, joten ihan puun takaa arki ei pääse tulemaan. Silti
on vaikea olla. En millään haluaisi taas huomenna kiihdyttää itseäni
toimivaksi. Miestäkään en olisi millään halunnut päästää lähtemään.
Kaksi yötä vierekkäin on niin vähän. Tähän se kesä (ja saman katon alle
muutto) prkl!
Aiemmin tänään,
kun sunnuntaiangsti ei ollut vielä iskenyt, tein Miehen avustuksella
ruotsintehtävää. Tai oikeastaan Mies teki ja minä nyökyttelin ja
kirjoitin muistiin. Olen ruotsinkielessä lähes ummikko ja opettajani
ottaa opetussuunnitelman turhan tosissaan. Aivan kuin pian
valmistuvilla ihmisillä ei olisi parempaakin tekemistä, kuin kääntää
monen sivun tekstiä, jossa on hankalia sanoja ja lauserakenteita!
Joka tapauksessa, tuon monen tunnin pakertamisen jälkeen minua saa
muistuttaa tuosta urakasta, jos joskus epäilen Miehen rakkautta
itseeni. Kukaan, joka ei välitä oikeasti ei olisi jaksanut setviä noin
tympeää tehtävää kanssani, varsinkin kun itse enimmäkseen tuskastuin,
kiemurtelin ja vinguin sekä uhkasin ruveta pillittämään, polttaa
paperit ja jättää koulun kesken. Lauantaina tehtävän teko päättyi
siihen, kun kypsästi heitin lyijykynäni toiselle puolelle huonetta ja
potkin vihkon ja paperit sängyltä lattialle harmistuksen kyyneleet
silmissäni epätoivoon vaipuneena. Itse en varmaan olisi jaksanut
"aikuista" käytöstäni, mutta kiva että joku jaksaa.
Itseasiassa Mies ei ole ikinä milläsinkään kun minä nousen puihin. Se on niin ihmeellinen ja ihana. :)
sunnuntai, 11. helmikuu 2007
Kommentit