Juhlahumua!
Täytin tänään kokonaisen neljännesvuosisadan. Pidin myös moneen vuoteen
ensimmäiset synttärikutsut, hulinaan osallistui kaksi ystävätärtä.
Miehen kanssa juhlitaan sitten erikseen viikon kuluttua, kun taas
nähdään.
Oli tarkoitus kuvata kaunis pitopöytäni - uudelle pöytäliinalle katetut
mukit, lautaset, feta-pinaatti-parsakaalipiiras ja porkkanakakku.
Vieraan saavuttua ennen piiraan kypsymistä en kuitenkaan enää viitsinyt
huseerata kameran kanssa. Mautkin olivat hyvät, vaikka seuraavaan
porkkanakakkuuni etsinkin ehkä toisenlaisen ohjeen sille
tuorejuustosysteemille.
Sain lahjojakin! Kimpun ihanan tuoksuvia violetteja tulppaaneja, sekä tyylikkään James Dean -silmälasikotelon.
Juhlat olivat kaikin puolin onnistuneet ja näin reilut 12 tuntia syntymän tasahetken jälkeen on hirmuisen hyvä mieli.
Oli kivaa olla ystävien seurassa, varsinkin, kun juuri eilen illalla
mietin erakoitumistani. Aihe tuli mieleen, kun huomasin ennen
nukkumaanmenoa, että vietin juuri kaksi viikonloppuiltaa aivan yksinäni
ilman mitään suurempaa syytä (varhaista aamuherätystä tai vastaavaa).
Ei tullut mieleenkään soittaa kenellekään ja hankkiutua sosiaaliseksi.
Viihdyn muutenkin aina vaan enemmän ja paremmin keskenäni. Pidän kyllä
kanssakäymisestä ja minulla on ystäviä, mutta hekin ovat viime vuosina
valikoituneet sellaisiksi ihmisiksi, jotka eivät kaipaa koko ajan
elämää ympärilleen. Toisaalta moni ystävä on fyysisesti kaukana, eikä
sinänsä vilkas messengerviestintä ole sama asia kuin olla toisen
ihmisen kanssa. Ja surullista kyllä, yhdestä semmoisesta paljon seuraa
ja huomiota kaipaavasta tytöstä olen päässyt vieraantumaan niin, ettei
enää oikein löydy yhteisiä puheenaiheita, vaikka nuorempina olimme kuin
paita ja peppu. Hän on lipunut kauemmaksi, koska minä olen muutaman
vuoden takaisena vaikeana kautenani käpertynyt kolooni ja sitten vain
tottunut omaan tilaan ja alkanut tarvitakin sitä.
Vaikka muutos on tapahtunut luonnostaan ja olen ihan tyytyväinenkin
näin, se on vähän pelottavaa. Jäänkö ennen pitkää kokonaan yksin, jos
en muista pitää tarpeeksi yhteyttä? Vai ymmärtävätkö ne rinnalle
jääneet minua niin, että hyväksyvät minut näin?
sunnuntai, 4. helmikuu 2007
Kommentit